Haku mentorointiohjelmaan 2019-2020 auki

Nuorten Yrittäjien mentorointiohjelma on tarkoitettu nuoremman polven yrittäjälle, joka haluaa kasvaa ja kehittyä yrityselämässä kouliintuneen neuvonantajan mentoroinnissa.

Nuori yrittäjä, kaipaatko sparrausapua yrityksesi kehittämisessä? Onko sinulla jokin käsillä oleva haaste yrittäjänä, johon tarvitset tukea yrityselämässä kouliintuneelta neuvonantajalta? Nuoret Yrittäjät ja advisor-verkosto Boardman hakevat jälleen nuoria yrittäjiä aktoreiksi mentorointiohjelmaan vuodelle 2019-2020.

Mentorointiohjelmassa nuori yrittäjä pääsee keskustelemaan ja ratkomaan yrittäjyyden haasteita yrityselämässä kouliintuneen mentorin kanssa. Ohjelman aikana aktori ja mentori tapaavat sovitusti noin kerran kuukaudessa. Lisäksi ohjelmaan kuuluu mentorointiryhmän yhteiset tapaamiset ohjelman alussa sekä lopussa. Ohjelma on mentoroitavalle maksuton, mutta mentoroitava vastaa itse mahdollisista matka- ja majoituskustannuksista. 

Ensimmäisen kerran ohjelma käynnistyi vuonna 2017. Mentorointiohjelmaan haki tuolloin 122 nuorta yrittäjää, joista 60 valittiin ja heille löydettiin sopivat mentorit Boardmanin kautta. Mentorointiohjelmaan osallistuneet antoivat ohjelmasta hyvää palautetta ja useat parit jatkoivat mentorointikeskusteluja myös ohjelman päätyttyä.

Uusi mentorointiohjelma alkaa yhteisellä starttitapaamisella Helsingissä 17. tammikuuta 2019.  Haku ohjelmaan päättyy 15.11. ja valituille ilmoitetaan valinnasta hakuajan päätyttyä. 

Kuka voi hakea mukaan?

  • Alle 40-vuotias Suomen Yrittäjien jäsen (yritys- tai opiskelijajäsen)
  • Valmis sitoutumaan mentorointiin vähintään vuoden ajaksi
  • Motivoitunut olemaan aktiivisesti yhteydessä omaan mentoripariin
  • Into kehittyä yrittäjänä, halu kasvattaa yritystä tai tarve selättää käsillä oleva haaste (esim. omistajan- tai sukupolvenvaihdos)
  • Mahdollisuus matkustaa ohjelman aikana joitain kertoja pääkaupunkiseudulle 

Miten hakea mukaan?

Hae mukaan vuoden 2019 mentorointiohjelmaan 15.11. mennessä tästä.

Ohjelmaan valituille ilmoitetaan asiasta hakuajan päätyttyä

Lisätiedot: Aicha Manai, aicha.manai@yrittajat.fi, 044 555 3220