Topi Purhonen valittiin Etelä-Savon Vuoden 2018 nuoreksi yrittäjäksi 

Joroislainen Topi Purhonen valittiin Etelä-Savon vuoden 2018 Nuoreksi yrittäjäksi. Palkintolautakunta katsoi Topi Purhosen edustavan mallikkaasti uuden sukupolven yrittäjiä, jotka ennakkoluulottomasti yhdistelevät eri tuotantotekijöitä pyrkien parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Palkinto jaettiin Etelä-Savon Nuorten Yrittäjien Vaiha vapaalle -tapahtumassa 23.3.2018 ravintola Vaihassa Mikkelissä. 

Topi Purhonen valittiin Etelä-Savon Vuoden 2018 nuoreksi yrittäjäksi 

Joroislainen Topi Purhonen on 28-vuotias yrittäjäperheen poika, joka jatkaa perinteikästä hirsirakennusalaa sitä modernisti uudistaen.  

Purhonen kasvoi työhön jo pienestä pitäen. Hän valmistui vuonna 2008 CNC-koneistajaksi ja työskenteli valmistumisensa jälkeen pari vuotta konepajalla. Vuonna 2010 kiinnostus perheen yritykseen kasvoi ja hän siirtyi kokonaan töihin isänsä hirsirakennuksia valmistavaan yritykseen, Joro-Huvilat Oy: hyn. Työ oli tuttua, olihan Purhonen ollut paljon nuorempana kesätöissä hirsitehtaalla. 

Purhonen tutustui yrityksen toimintaan monipuolisesti aloittaen rakennuspuolelta ja siirtyen myöhemmin toimistoon hoitamaan muun muassa myyntiä, markkinointia ja tarjouslaskentaa. Työskenteleminen eri osa-alueilla antoi kuvan liiketoiminnan kokonaisuudesta. Työn ohella Topi suoritti erilaisia markkinointi-, myynti- ja johtamiskoulutuksia valmistautuen työn ohella yrittäjyyteen.  

Vuonna 2014 palo ja usko omaan yritykseen nousi niin polttavaksi, että 20 vuotta toimineessa yrityksessä päädyttiin uudelleenjärjestelyihin. Purhonen osti yrityksen liiketoiminnan, koneet ja laitteet perustaen oman yhtiön, Etelä-Savon Hirsirakenne Oy:n, mutta jatkoi toimintaa tunnetulla markkinointinimellä Joro-Huvilat.  

Purhosen onnistumisen resepti tiukassa kilpailutilanteessa on laadukas liiketoiminta- ja tulossuunnitelma, joiden etenemistä Purhonen seuraa tarkasti. Purhonen tietää, että laadittujen tavoitteiden toteutuminen antaa valtavasti voimaa ja jaksamista, ja onnistumiset ruokkivat uusia haasteita ja kehittämään toimintaa. 

Yhtenä perusteena Nuoreksi yrittäjäksi oli se, että Purhonen on luonut tavoitteita ja pysynyt sinnikkäästi niissä.  Melkein +30% liikevaihtoa ja 1 uusi työntekijä per vuosi on kova tavoite näinä aikoina ja sen saavuttaminen on kunnioitettavaa. 

Onnistumisen edellytyksenä on ollut uusia koko markkinointiajattelu ja siirtää se pääosin nettiin ja sosiaaliseen mediaan. Yhtenä markkinoinnin tavoitteista on ollut päästä eroon sesonkituotteen leimasta, jotta töitä riittää myös talvikaudelle. Siihen on nyt päästy ja Joroisten tehdas toimii ympäri vuoden. 

Tuotebrändäys on tärkeässä asemassa, Joro Huviloiden mallisto on moderni ja yhdistelee tyylikkäästi uutta ajattelua ja perinteikästä hirsirakentamista. Purhonen ajattelee rehellisen ja laajan toimintamallin esittelyn ja nykyaikaisen sisällöntuoton, bloggausten, asiakastarinoiden ja referenssien tuottamisen olevan suuressa roolissa pitkän aikajänteen brändin rakentamisessa. Näiden asioiden ympärillä tehdäänkin yrityksen markkinoinnissa asioita joka kuukausi. 

Purhosen yrityksen tuotanto perustuu laadukkaiden valmismökkielementtien yhdistelyyn, mutta se mahdollistaa myös asiakkaiden erityistoiveet. Tuotteiden yksilöllinen räätälöinti on yrityksen kiitelty ominaisuus. Joro-Huvilat toteuttaa valmisrakennusten lisäksi myös paketti- ja osatoimituksia omien suunnitelmien ja myös omien toimitussisältö toiveiden mukaan. Yritys tarjoaa tietojemme mukaan ainoana Suomessa tuotteiden toimitussisällön laajaa muuntelumahdollisuutta tarkasti ja yksilöllisesti.  

Topi Purhonen on nuori, motivoitunut ja määrätietoinen yrittäjä. Hän keskittyy yrityksen kehittämiseen, mutta ymmärtää myös vapaa-ajan tärkeyden työssä jaksamisen kannalta.  

Viikonloput on nuori yrittäjä pyrkinyt pyhittämään perheelle ja ystäville. Rentoutumalla vaimonsa, 5 vuotiaan tyttärensä ja vuoden ikäisten kaksosten kanssa Purhonen lataa akkuja ja määrittää sille suuren arvon. Myös firman salibandy joukkueen pelituokioissa mieli lepää ja voimaantuu uusiin koitoksiin. 
 
Työntekijöitä ja työntekijä huoltoa Purhonen arvostaa korkealle ja työporukalle järjestetään yhteisiä aktiviteetteja sekä yhdessäoloa myös työajan ulkopuolella. Purhonen uskoo nykyaikaisen hierarkittoman läheltä johtamisen olevan vahvuutensa. Kun työporukan tuntee ja on lähellä sekä henkilöstö voi hyvin ja on motivoitunut, niin kaikki tekevät parhaansa omilla osa-alueillaan. Silloin tulevaisuuden suunnittelu, liiketoimen kasvattaminen ja onnistuminen ovat vakaammalla pohjalla. 

Palkintolautakunta katsoi Topi Purhosen edustavan mallikkaasti uuden sukupolven yrittäjiä, jotka ennakkoluulottomasti yhdistelevät eri tuotantotekijöitä pyrkien parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Palkinto jaettiin Etelä-Savon Nuorten Yrittäjien Vaiha vapaalle -tapahtumassa 23.3.2018 ravintola Vaihassa Mikkelissä.