Yrittäjyys kiinnostaa ammattikorkeakouluopiskelijoita

Varsinais-Suomen Yrittäjät ja Turun ammattikorkeakoulun Bisnesakatemian opiskelijat jalkautuivat Yrittäjän päivän viikon aikana ammattikorkeakoulun kampuksille selvittämään opiskelijoiden kiinnostusta yrittäjyyteen. Nuoret Yrittäjät Goes Kampus -kampanjan tulokset vahvistivat jo aiempia tutkimustuloksia siitä, miten yrittäjyys kiinnostaa opiskelijoita.

Kampanja otettiin kampuksilla hyvin vastaan ja innokasta keskustelua yrittäjyydestä syntyi jokaisena päivänä. Positiivisesti yllätti kyselyyn vastanneiden opiskelijoiden asenne yrittäjyyttä kohtaan. Jopa yli puolta vastanneista yrittäjyys kiinnostaa, mutta tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki oman yrityksen perustamisen osalta. 15 prosenttia opiskelijoista oli jo tehnyt päätöksen oman yrityksen perustamisesta ja 9 prosentilla oli jo yritys tai tulee jatkamaan perheensä yritystä.

Turun ammattikorkeakoulun rehtorin Vesa Taatilan mukaan opiskelijoiden suhde yrittäjyyteen on hyvällä tolalla.

- Ammattikorkeakouluissa on jo pitkään ollut paljon yrittäjyydestä innostuneita opiskelijoita. Yrittäjämäinen konkreettinen tuloksellinen tekeminen ja jatkuva osaamisen uudistamistarve synnyttävät hyvän pohjan tavoitteelliselle oppimiselle. Yrittäjyyden aktivointi on lisäksi meille yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys, kun maahan tarvitaan jatkuvasti uusia innokkaita tekijöitä toimintaamme uudistamaan, sanoo Taatila.

Kyselyyn vastasi 1104 opiskelijaa ja tuloksia voidaan hyödyntää myös nuorille yrittäjille suunnattujen palvelujen kehittämisessä.

- Opiskelijoiden lisääntyvä kiinnostus yrittäjyyteen antaa meille lisää mahdollisuuksia kehittää muun muassa Nuorten Yrittäjien toimintaamme vastaamaan yhä paremmin opiskelijoiden tarpeita sekä viestimään tehokkaammin esimerkiksi opiskelijajäsenyydestämme. Yrittäjiä ja yritysten jatkajia tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän ja olemmekin äärimmäisen iloisia, että ammattikorkeakoulussa annetaan nuorille eväitä yrittäjyyteen, sanoo Nuorten Yrittäjien toimintaa alueellisesti koordinoiva Miia Kaerala Varsinais-Suomen Yrittäjistä.