Yrittäjyys on asenne - kuka kirjoittaa sinun tarinasi?

Yrittäjyys, mitä se on? Pitääkö yrittäjäksi ryhtyvän olla myyntitykki ja brändäämisen asiantuntija? Pitääkö olla hurjasti pääomaa, jotta voi olla yrittäjä? Mistä yrittäjyys kumpuaa? Pitääkö minun kirjoittaa virallinen liiketoimintasuunnitelma? Voiko nuori olla yrittäjä? Uskallanko kutsua itseäni yrittäjäksi?

Näitä asioita pohdin mielessäni, kun perustin oman toiminimeni maaliskuussa 2016. Se on tähän mennessä ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistä, enkä olisi pystynyt siihen ilman ystäviltäni ja perheeltäni saamaa tukea.

Ajatuksista tekoihin 

Et ole ajatuksiesi kanssa yksin. Jokainen yrittäjä, nuori tai vanha, on varmasti jossakin vaiheessa omaa tarinaansa pohtinut samanlaisia asioita mielessään.

Olin jo pitkään pohtinut yrityksen perustamista. Ei, minulla ei ollut maan mahtavaa liikeideaa, eikä valmista brändiä. Minulla ei ollut mitään järisyttävää erityisosaamista, mitä muilla ei olisi ollut. Olin aivan tavallinen nuori nainen. Eikä minulla ollut suurta pääomaa. Olin aina miettinyt, että en voi olla yrittäjä. Minä yrittäjänä, no way.

Mutta, minut erotti muista se, että olin aina omannut yrittäjämäisen asenteen - katsoin aina, miten toimintaa voisi kehittää, mistä tienata rahaa ja ennen kaikkea olin ollut ennakkoluuloton. Joskus jopa sinisilmäinenkin.

Näiden pohdintojen jälkeen eräänä maaliskuisena päivänä löysin itseni täyttämästä yrityksen perustamisilmoitusta. Uskalsin, koska eräs ystäväni sanoi ”Sinä teet oman elämäsi, ei ne muut”. Silloin tajusin, että ei minulla tarvinnut olla mitään valmista, eikä minun tarvinnut itse olla valmis. Oikeaa hetkeä ei ole, sillä yrittäjyys on parhaimmillaan oppimisprosessi, polku menestykseen ja ennen kaikkea polku itsensä ja tapojensa tunnistamiseen. Yrittäjyys se vasta kova elämänkoulu onkin. Ja ehkä paras sellainen.

Keskustelin samaan aikaan perustamislomaketta täyttäessäni ystäväni kanssa ja hän oli sitä mieltä, että kuka tahansa voi olla yrittäjä ja kutsua itseään yrittäjäksi. Minä en silloin sitä vielä ymmärtänyt, mutta ymmärrän nyt. Yrittäjyys ei ole vain yrittäjyyttä, vaan ajatus- ja toimintatapa. Kun katsoo ympäröivää elämää yrittäjän silmin, näkee mahdollisuuksia kaikkialla. Jopa hammaslääkärissä, kaupan kassalla ja liikennevaloissa.

Tärkeintä on myös ymmärtää se, että yrittäjä ei ole yksin. Kun ympäröivä tukiverkosto on kunnossa, aina löytyy ihmisiä, jotka neuvovat ja auttavat. Niin minullekin kävi. Suuri apu yrittäjäksi aikovalle on esimerkiksi Yrittäjien ”Minustako Yrittäjä” -sivu, josta löytyy yrittäjäksi aikovalle ABC-vinkkilista. Löydät sen täältä. 

Löydä rohkeutesi 

Kouluissa opiskellaan yrittäjyyttä, mutta valitettavasti monelta puuttuu lopulta rohkeus yrityksen perustamiseen. Suurin osa kaipaa vain potkua persuksille, sitä viimeistä sanaa - tai jopa enter-näppäimen painamista, jotta yrittäjyys olisi entistä lähempänä. Lopulta matka yrittäjyyteen on lyhyt - pitää vain uskoa siihen, että vastauksia ongelmiin löytyy aina. Ja sitä yrittäjän kaipaamaa apua. Tärkeämpää on ymmärtää omat voimavarat ja se, kuka sinunkin tarinasi kirjoittaa.

Kuka tahansa voi olla yrittäjä. Aivan kuka tahansa.

Vain sinä voit kirjoittaa oman tarinasi. Niin minäkin tein.