Oo mualiman paras!

Mikkelissä järjestettiin viime viikolla Uskalla yrittää -semifinaali kauppakeskus Stellassa. Minulla oli suuri kunnia olla juontamassa tapahtumaa. Pääsin haastattelemaan uusia nuoria yrittäjiä ja tutustumaan heidän liikeideoihin.  

Kuinka myydä itseään ja tuotettaan tuntuu olevan meille suomalaisille melko haastavaa hommaa. Osa finalisteista ei halunnut tulla haastatelluksi lainkaan, osa vastasi reippaasti heille esitettyihin kysymyksiin, vailla tuotteensa markkinointia tai myyntiä.  

Nuorissa yrittäjissä taisi olla kaksi ryhmää, jotka heti haastattelun alkuun ilmoittivat tekevänsä ja myyvänsä maailman parasta sitä omaa tuotettaan. WAU! Ajattelin heitä haastatellessa. Nämä pärjäävät. Samaan aikaan mietin, mistä he tulevat ja mistä ovat saaneet tuon asenteen. Molemmat olivat perusasteen ryhmässä. Voiko olla, että lapset tekevät myynnin ja markkinoinnin sumeilematta meitä aikuisia paremmin?  

Tapahtumassa yrityksiä oli arvioimassa myös myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia. Heidän näkemyksensä mukaan itsensä esiintuominen ja kehuminen ovat etenkin meidän itäsuomalalaisten ongelma. Miksi on vaikea sanoa ääneen olevansa hyvä jossain? Mitä me pelkäämme? Vai olemmeko me niin umpirehellisiä, ettei uskalleta, jottei sorruta vahingossa valehteluun. Savolaisittain voisimme kuitenkin opetella sanomaan edes; ”Suattaapi olla, että oon mualiman paras tässä hommassa tai suattaapi olla olematta.” 

Nuorille Yrittäjille on luvassa apuja tähän itsensä brändäämiseen perjantaina 23.3. Nuorten Yrittäjien kevätkarkeloissa Vaiha vapaalle.  

Laura Pääkkönen, “The Queen of Social Selling”, on yrittäjä ja Social Selling -valmentaja. Lauran missiona on viedä suomalaista myyntityötä moderniin, sosiaaliseen aikaan. Pääkkönen julkaisi syyskuussa 2017 ensimmäisen suomenkielisen kirjan aiheesta Social Selling – Henkilöbrändi, verkostot ja sosiaalinen media B2B-myynnissä. Laura tulee nuorten kevätkarkeloihin kertomaan kuinka tuoda esiin omaa asiantuntijuutta.  

Nuorten kevätkarkelot Vaiha vapaalle ovat siis perjantaina 23.3. klo 19.00 Asemaravintola Vaihassa Mikkelissä. Luvassa on Lauran puheenvuoron lisäksi Vaihan kuuluisat burgerit, hyvää seuraa ja vuoden nuoren yrittäjän palkitseminen. Mukaan voit ilmoittautua tästä.

Onko sinulla varaa jäädä tästä tapahtumasta pois?