Brändää itsesi ja menesty

Olet varmaan joskus kuullut sanonnan ”yritykset eivät tee yhteistyötä, ihmiset tekevät”. Olen havainnut sen olevan hyvin totta!

Yksinyrittäjänä en voi tarpeeksi korostaa oman henkilöbrändin tärkeyttä. Itse olen saanut vanhemmiltani henkilöbrändäystä ajatellen erittäin otollisen nimen, vaikka eivät he varmasti näin kauaskantoisesti ajatelleetkaan nimeä antaessaan. Nimeni kuitenkin erottuu, herättää lähes poikkeuksetta keskustelua ja jää mieleen. Tämän voisi ajatella olevan taivaanlahja, mutta toisaalta olen joutunut miettimään omaa henkilöbrändiäni jopa tavallista enemmän, sillä nimi tosiaan jää mieleen – hyvässä ja pahassa.

Kuinka sitten luodaan timanttinen henkilöbrändi? Mielestäni kaikki lähtee siitä, että on mahdollisimman rehellinen itselleen. Kuka olen? Mitä arvoja edustan? Millaisen kuvan haluan itsestäni antaa? Mitkä ovat hyviä ominaisuuksiani, joita haluan tuoda esiin? Kun haluamasi viesti on selvä, voit lähteä miettimään kanavia, joiden kautta tuoda se esiin. Muista tällöin, että kaikki kanavat eivät sovi kaikille, ja onkin syytä valita itselleen luontevimmat tavat markkinoida itseään. Itse en esimerkiksi ole Twitterissä (vaikka kuulemma tällä alalla pitäisi), koska en ole ikinä kokenut sitä luontevaksi tavaksi ilmaista itseäni. Luulen, että 140 merkkiä on liian lyhyt tällaiselle tekstihirmulle!

Jollain tapaa jokainen meistä luo itselleen unelmabrändin, jota kohti pyrkii tai jollainen haluaisi olla. Teemme tätä hyvin usein myös tiedostamatta. Joillekin tämä unelmabrändi on menestyvä bisnesnainen, toisille pullantuoksuinen kotiäiti ja kolmannelle oman lajinsa huippu-urheilija.

Omaa brändiä voi muokata haluamakseen tiettyyn pisteeseen asti, mutta jossain vaiheessa tulee stoppi. Henkilöbrändi nimittäin pohjautuu aina lopulta siihen, millainen ihminen todellisuudessa luonteeltaan ja arvomaailmaltaan on. Et voi esittää ikuisesti muuta kuin olet, sillä se on varma tie uupumukseen ja poltettuihin siltoihin. Henkilöbrändin, kuten oikeastaan minkä tahansa kestävän brändin, yksi keskeisimmistä ominaisuuksista onkin aitous. Ole rohkeasti sellainen kuin olet, sillä juuri sen vuoksi kanssasi halutaan työskennellä.

Aitous korostuu myös siinä, että oman itsensä brändäys on harvoin sataprosenttisesti tiedostettua ja harkittua toimintaa. Olet itsesi ja yrityksesi kävelevä käyntikortti, joten käytännössä luot brändiä missä ikinä kuljetkin käytöksesi, olemuksesi ja tekojesi kautta.

Saako yrittäjällä sitten olla koskaan huonoja päiviä, jos jokainen hengenveto on osa isompaa kokonaisuutta ja itsensä brändäystä? Saa olla, eikä kukaan niiltä voi välttyä. Mutta se, kuinka hoidat nuo huonot päivät, on myös osa itsesi brändäystä. Osaatko pahimmassakin kiukussa olla asiakkaalle asiallinen vai saako raivosi kuulla koko kulmakunta?

Yksi tärkeä asia henkilöbrändäyksessä ja viestinnässä yleensäkin, on viestin yhtenäisyys. Puhuvathan kaikki some-kanavasi ja muu julkinen tieto sinusta samaa kieltä? Nykyään saamme pelottavan helposti tietoomme hyvinkin paljon ihmisestä pelkästään ystävämme Googlen kautta. Jos viestisi ovat kovin ristiriidassa keskenään, ei asiakas tiedä enää mitä uskoa, ja siirtyy herkästi koputtamaan kilpailijasi ovea.

Oletko siis luottopakki vai peluri, peruskallio vai tuuliviiri? Mikä ikinä brändisi kulmakivi onkaan, tee siitä itsesi näköinen ja ennen kaikkea yhtenäinen eri kanavissa. Kun asiakkaat tietävät, millaista palvelua sinulta saavat, ja tiedät itse, millaisten ihmisten kanssa haluat tehdä töitä, löydät itsellesi juuri ne asiakkaat, joiden kanssa voit solmia pitkiä ja toimivia asiakassuhteita. Silloin yrittäminen ei ole enää arpapeliä ja jatkuvaa nuorallakävelyä, vaan saat olla oma itsesi ja tehdä sitä missä olet hyvä. Tämä on ainakin itselläni koko yrittäjyyden mielekkyyden perusta!

Priska Autio

Sisällöntuottaja, toimittaja, media- ja markkinointialan moniosaaja. Positiivista yrittäjyyttä!