MARTTYYRIYRITTÄJÄ, UNELMADUUNARI VAI JOTAIN IHAN MUUTA?

Yrittäjän elämä ja varsinkin kalenterin hallinta on monella tavalla sietämättömän epävarmaa ja vaatii extrapaljon luottoa siihen, että kaikki järjestyy. Se on ajoittain inhottavaa, mutta myös toisaalta koko homman suola. Monen muun yrittäjän tavoin minun olisi hirveän vaikea enää sopeutua siihen, että joku muu määrää mitä ja miten teen.

Erään ison projektin muuttuminen sysäsi kuitenkin liikkeelle keskikokoisen kriisipallon. Olin jo mielessäni budjetoinut ensi vuoden ajankäyttöni projektille ja kieltäytynyt muista toimeksiannoista, joten projektin muuttuessa myös mielikuvituskalenterini ensi vuodelle tyhjeni. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään. Aina kun yrittäjäpuolisoni kriiseilee tyhjää kalenteria, muistutan häntä, ettei niitä keikkoja ennenkään ole puolta vuotta aiemmin myyty. Ja vaikka tiedän, että myyn itsekin valtaosan töistäni nykyisin vain parin viikon tai kuukauden varoitusajalla, otan silti oikeuden hiukan piehtaroida tässä kriisissäni.

Viimeiset viisi-kuusi vuotta elämässäni on tapahtunut aika paljon. Olen valmistunut, saanut kaksi lasta, jäänyt työttömäksi, ollut pitkällä sairaslomalla, muuttanut kaksi kertaa, perustanut firman ja tehnyt hulluna töitä. Olo on kummallisen seesteinen ja se varmaan johtuu osaltaan myös siitä, että ensi vuonna elämäni ei – ainakaan tällä tietoa – ole mullistumassa.

Nyt huomaan, että se on alkanut vaivata. Olen alkanut miettiä muuttamista, vauvan tekemistä, opiskelemista, työn hakemista, matkalle lähtemistä ja ulkomaille muuttoa.

Todellisuudessa en halua vauvaa, enkä muuttaa. En ostaa asuntoa tai edes työpaikkaa. Aina välillä tosin haaveilen työkavereista ja työyhteisöstä. Olisi ihana pallotella yritykseen liittyviä asioita ja ideoita jonkun kanssa! Onneksi elän freelancer-kuplassa, jossa lähes jokaisella on samanlainen tilanne kuin minulla ja voin puhua monista haasteista ystävieni kanssa. Haaveilen kyllä silti siitä, että löytäisin vielä lisää samanhenkistä sparrausseuraa. Välillä nimittäin tuntuu, että nyt yrittäjyys on kaapattu ja julkisuudessa esiintyy lähinnä marttyyriyrittäjiä, joilla ei koskaan ole mikään hyvin.

Kasvun hidastamisen lisäksi myös kasvun vauhdittamista

Kasvu ja siihen vaikuttavat tekijät. Mietin näitä viimeksi pari kuukautta sitten, kun vastasin erään yrittäjäjärjestön kyselyyn. Kysely kartoitti jäsenten mielikuvia järjestöstä, jaksamista, työhyvinvointia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Läpi kyselyn minua vaivasi sen negatiivisuus ja yrittämisen vaikeudessa piehtarointi. Kasvutavoitteisiin liittyen kysyttiin kasvua hidastavia ja vaikeuttavia asioita, mutta sitä tukevilla tai edistävillä asioilla ei ollut kyselyn kannalta merkitystä. Asetelma oli hullunkurinen ja pakotti märehtimään byrokratiaa ja sääntelyä – ikään kuin jokainen yrittäjä olisi kaltoinkohdeltu ja väärinymmärretty.

Se ärsyttää eritoten siksi, että kieltäydyn säännönmukaisesti luiskahtamasta tähän kategoriaan.

On totta, että yrittäjyyteen liittyy byrokratiaa ja sääntöjä. Mutta mihin työhön ei liittyisi? Yrittäjä eroaa palkansaajasta ehkä eniten siinä, että yrittäjänä olet oman itsesi johtaja. Missä tahansa hommassa johtajan tehtävä on johtaa, pyörittää papereita tai laatia suunnitelmia. Jos haluaa tehdä vain suorittavaa työtä, niin ehkä silloin kannattaa miettiä omia motiiveja yrittämiselle – vapaus tuo aina mukanaan vastuun. Yrittäjyys ei ole sitä, että napsitaan rusinat pullasta, vaikka se monelle niin näyttäytyy.

Vapaus tuo mukanaan vastuun

Näen aina punaista, kun pienyrittäjät eivät vaivaudu itse ottamaan selvää edes niin yksinkertaisesta asiasta kuin laskutuksesta. Viikottain yrittäjäryhmissä valitetaan sitä, miten suuren osan ALV tai YEL vie yrittäjän liksasta, vaikka todellisuudessahan arvonlisävero on vain läpilaskutusta ja eläkemaksuja maksavat työntekijätkin. Oma työ pitää hinnoitella niin, että ALV tulee oman tavoitellun palkan päälle eikä ”kilpailla hinnalla” maksamalla vero omasta pussista, kuten eräässäkin ryhmässä neuvottiin. Sama koskee muita yrittäjän sivukuluja: kirjanpitoa, vakuutuksia, eläkemaksuja, veroja ja niin edelleen.

Toinen kestoinhokkiaiheeni on yrittäjän ajankäyttö ja lomat. Samaisessa yrittäjäjärjestön lehdessä komeili luku, joka tekee aina yhtä surulliseksi: yli 44% pk-yrittäjistä tekee 50-tuntista tai sitä pidempää työviikkoa. Teoriani mukaan yrittäjät jakautuvat työajan suhteen kolmeen ryhmään. Niihin, jotka ovat pitkiin päiviin tyytyväisiä, niihin, jotka joutuvat tekemään pitkää päivää olosuhteiden pakosta sekä niihin, jotka eivät ole koskaan edes miettineet ajankäyttöään, vaan toteuttavat yrittäjälle annettua roolia kyselemättä.

Lähes joka kerta, kun luemme yrittäjistä ja johtajista, mainitaan jutussa yrittäjän pitkät päivät ja aamuviiden herätykset. Jossain vaiheessa kellon ympäri kestävistä päivistä ja lomattomista vuosista on tullut normi, jota harva edes tajuaa kyseenalaistaa. Mutta ei sen pitäisi mennä niin! Harva ihminen jaksaa tehdä töitä ilman lomia tai vapaapäiviä ja kaipaisin myös julkiseen keskusteluun huomattavasti lisää esimerkkejä yrittäjistä, joilla on ihan normaali työaika ja jotka ovat työhönsä tyytyväisiä.

Olen yrittäjä, ettei joka päivä tarvitsisi tehdä töitä

Vapaapäivät ja se, ettei joka päivä tarvitse tehdä töitä on itselleni kaikista tärkein syy olla yrittäjä, enkä todellakaan ole yksin. Oikeanlaisella hinnoittelulla, työn suunnittelulla ja sen johtamisella yrittäjäkin voi voida hyvin ja elää silti mukavaa elämää. Kannattaa kuunnella esimerkiksi Unelmaduunareiden podcast-jakso, jossa Anna Perho, Satu Rämö ja Hanne Valtari puhuvat mm. työn suunnittelusta, sähköpostisyöpöistä ja hosumisen vähentämisestä. Näitä tarinoita haluaisin itsekin kuulla lisää, en lukea enää yhtään juttua työtaakan alle musertuvasta yksinyrittäjästä. Se tosin edellyttää myös sitä, että tulevaisuuden yrittäjyysvalmennuksissa ja -koulutuksissa otetaan hyvinvointi ja jaksaminen huomioon tasavertaisena liiketoimintasuunnitelman ja kannattavuuslaskelmien rinnalle. Ehkä jopa osaksi niitä – kaikkea kun ei yrittämisessäkään voi rahassa mitata.

Takaisin kriisiin. Olen puolivakavissani alkanut harkita opiskelemista. Olisiko minusta siihen? Pitäisikö suorittaa vaikka yrittäjyyteen tai markkinointiin liittyvä YAMK-tutkinto tai hakea kokonaan muun alan maisteriohjelmaan? Miten te olette ratkaisseet omaan työhönne tai uraanne liittyvät haasteet ja solmukohdat? Vai pitäisikö sitä vain lillua tässä mukavassa rauhallisuuden ja rentouden tunteessa ja luottaa siihen, että elämä kantaa?

EMMI NUORGAM