Kaikki mokaa joskus!

Etelä-Savon Nuoret yrittäjät viettivät yhteistä iltaa perjantaina 23.3. Vaiha vapaalle -tapahtumassa asemaravintola Vaihassa. Illan teemana yhteisen vapaaillan lisäksi oli henkilöbrändäys. Aiheesta oli saapunut kertomaan ”the queen of social selling” Laura Pääkkönen. Tilaisuudessa palkittiin myös Etelä-Savon Vuoden nuori yrittäjä 2018, palkinnon sai Topi Purhonen, Etelä-Savon hirsirakennus, Joro-Huvilat 

Mikä se henkilöbrändi sitten oikein on, taionko sillä merkitystä? 

Henkilöbrändisi on muiden mielikuva persoonastasi ja osaamisestasi. Se on oman osaamisen esilletuomista ja markkinointia. Sen tarkoituksena on kertoa muille miksi juuri sinuun kannattaa luottaa toimialasi huippuosaajana. Oletko koskaan Googlannut itseäsi? Suosittelen! Tee se heti! Googlaamalla itsesi saat selville, oletko edes löydettävissä digitaalisesti.  

No kuinka sitten pääsetään alkuun henkilöbrändin rakentamisen kanssa?  

Varmista, että kaikki Some-profiilisi ovat timanttisessa kunnossa. Tiesitkö, että ihmiset ovat 10 kertaa, mielenkiintoisempia kuin organisaatiot. Ole rohkeasti oma itsesi ja kerro mitä ajattelet asioista. Selvitä, mitkä ovat alasi tärkeimpiä vaikuttajia ja kanavia ja ota ne haltuun. Osallistu kanavissa käytäviin keskusteluihin omalla persoonallasi, tuo rohkeasti esiin näkemyksesi ja osaamisesi. Synninpäästönä kaikille tieto: kaikki mokaa joskus ja se on OK!  

Jos aloitat vasta rakentamaan henkilöbrändiä digitaalisesti aloita se ottamalla käyttöön LinkedIn! Se on sähköinen käyntikorttisi. Kerro siellä kuka olet, mikä on ydinosaamistasi ja muista tuoda esiin persoonallisuutesi, sen avulla erotut muista toimijoista. LinkedIn on kansainvälinen ammatillinen verkosto, missä useimmat profiilit on laadittu englannin kielellä, se ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Oma profiilinikin on suomeksi. LinkedIn -profiilissasi tulee olla: 

  1. Hyvä kuva 
  2. Hyvä ja kuvaava otsikko 
  3. Tiivistelmä sinusta, jossa on vahvuudet ja osaaminen 
  4. Yhteystiedot 
  5. Blogi, vlogit ja muut sisällöt 
  6. Suositukset 

Tärkeää henkilöbrändiä rakentaessa on, että luotat itseesi. Laske rimaa ja riko se, älä ole turhan kriittinen! Aloita sosiaalinen verkostoituminen jo tänään, nyt heti! ”Mieluummin överit kuin vajarit!”